Tavoiteasetannan monet kasvot

Ratkaisukeskeisen valmennuksen syventävien opintojen myötä olen pohtinut paljon tavoiteasetantaa ja sen toimivuutta eri yhteyksissä. Ratkaisukeskeinen coaching istunto pohjautuu siihen, että tapaamisen aluksi määritellään yhteinen tavoite kyseiselle keskustelukerralle ja kysymysten kautta sitten lähdetään työskentelemään kohti tuota tavoitetta. Toisinaan asiakkaan mielen päällä on niin iso määrä asioita, että tavoitteen kirkastaminen vaatii paljon työtä. Tämä on tietysti enemmän kuin ymmärrettävää. Helppoja asioita me ihmiset ratkaisemme yksinämme ilman ulkopuolista apua ihan jatkuvasti. Useimmiten istuntoihin tullaankin isompien kokonaisuuksien kanssa.

Missä kaikissa yhteyksissä tavoiteasetannasta sitten on aidosti hyötyä?

Lienee itsestäänselvyys sanoa, että yritysmaailmassa tai työelämässä yleensäkin. Yrityksen tavoite on tuottaa voittoa toteuttamalla perustehtäväänsä tehokkaasti. Tiimin on ymmärrettävä tavoitteensa tietääkseen, mitä kohti työskennellä. Oli tuo tavoite sitten euro- tai kappalemääräinen tai laadullinen. Sama koskee yksilöä. Ainakin isossa kuvassa. Tavoitehan on motivoiva, jos se on mahdollista saavuttaa. Ja etenkin jos se on mahdollista saavuttaa uuvuttamatta itseään tai uhraamatta itselleen tärkeitä arvoja.

Mitä tavoiteasetannasta voi sitten pahimmillaan seurata?

Halusin löytää mahdollisimman konkreettisen esimerkin ja siksi lähden pohtimaan tätä asiaa alati kasvavan kansanterveydellisen haasteen eli lisääntyvän ylipainon näkökulmasta. Tämän aiheen valitsin myös siksi, että hyvin monella on tähän mielipide oli sitten itse ylipainoinen tai ei. Ja moni ei-ylipainoinen tuntee kyllä jonkin, joka tämä asian tiimoilla kamppailee. Ajatellaan, että 20 kg ylipainoiselle henkilölle asetetaan tavoite, että hänen tulee laihtua tuo 20 kg ja sitten hän on saavuttanut tavoitteensa. Sillä faktisestihan se on näin, jos katsotaan vaikkapa ”ihannepainotaulukkoa” tai otetaan käyttöön BMI luku. Sitaatit on ihan tarkoituksellisesti korostamassa omaa näkemystäni näistä taulukoista ja niiden yleismaailmallisesta toimivuudesta. No mutta asiaan. Kaikki se aika, jonka tämä henkilö on muussa painossa kuin ihannepainossa, on aikaa jolloin hän ei ole saavuttanut tavoitettaan. Pahimmillaan kaikki matka-aika tuonne tavoitteeseen sisältää itseinhoa, kieltäytymistä juhliin heittäytymisestä, huonoa omatuntoa jos taas on heittäytynyt juhlimaan, itsensä pakottamista lenkille, huonoa omatuntoa siitä, että ei ole mennyt lenkille ja niin edelleen. Loputtomiin. Tätä painonpudotusmatkaa värittää suurelta osin kieltäytymiset, epäonnistumiset ja tavalla tai toisella paha mieli. Tämä ei yksinkertaisesti voi olla toimiva tavoite tällaisessa tilanteessa. Nyt jos sinä lukijana ajattelet, että tuo on kyllä toiminut minulla tai ystävälläni X niin hienoa. Aidosti. Harva meistä ihmisistä vain on näin tavoiteorientoituneita, määrätietoisia tai tuloskeskeisiä. Jos olisimme, niin aika moni asia ympärillämme näyttäisi hyvin erilaiselta.

Ratkaisuksi tähän ja tämän kaltaisiin tavoiteasetannan haasteisiin on tarjottu tavoitteiden pilkkomista pienempiin osatavoitteisiin. Tässä esimerkkitapauksessa vaikkapa ½ kg viikossa, jonka katsotaan olevan terve ja realistinen pudotustahti. Kuulostaa toki jo paljon helpommin toteutettavissa ja hallittavissa olevalta kuin 20 kg. Osatavoitteen saavuttaminen on myös lähempänä, kun katseen ei tarvitse olla horisontissa puolen vuoden päässä. On mahdollisuus ja lupa ajatella, että yksi etappi on saavutettu jo viikon kuluttua. Joillekin tämä toimii. Ja toisille ei. Koska jos toimisi, meillä ei olisi kasvavaa kansantautia nimeltä ylipaino. Tavoitteiden pilkkomisessa pienemmiksi osatavoitteiksi on sisäänrakennettuna sellainen tulokulma, että vaikka olet tuon osatavoitteen saavuttanut, seuraa sitä mutta. Olit ihan hyvä, mutta. Onnistuit tässä, mutta. Et ole perillä, vielä on matkaa. Ja surullisinta tässä on, jos yksilö ei koskaan saavuta tavoitettaan vaan jää vaikkapa 2 kg:n päähään siitä. Matka ei lopu koskaan ja 18 kilon painonpudotus ei ole onnistuminen vaan vain välitavoitteen saavuttaminen. Tämä on realiteetti monelle, sillä tutkimusten mukaan vaikeasti ylipainoisista vain 5 % onnistuu saavuttamaan pysyviä tuloksia.

Tätä samaa ilmiötä huomaan ympärilläni paljon. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta koska mikään ei ole täydellistä, ei myöskään koeta onnistumisen tunnetta tai onnellisuutta. Oletko huomannut, kuinka otsikoissa ja kirjallisuudessa kerrotaan miten onnen voi löytää? ”Keskittymällä näihin voit tulla onnelliseksi” ”Seitsemän askelta onnelliseen elämään” ja niin edelleen. Jos katsoo tarkkaan, on näihin hyvää tarkoittaviin otsikoihin, ohjeisiin ja teksteihin upotettu olettamus, että jotakin muutosta täytyy jossakin tapahtua, jotta voit olla onnellinen. Onni on jotakin, jota pitää tavoitella. Silloinhan onni ei voi olla tässä hetkessä, jos sitä pitää tavoitella. Se on jossakin tuolla edessäpäin. Saavutettavissa mutta ei läsnä.

Tästä ajattelusta on syntynyt kehopositiivisuus. Palatakseni näin aasinsillan kautta tuohon alkuperäiseen esimerkkiini laihduttamisesta, sen tavoitteista ja välitavoitteista. Kehopositiivisuus ei tarkoita sen kieltämistä, että ylipainolla on terveydellisiä seurauksia. Liike on saanut alkunsa, jotta ymmärtäisimme yksilön oikeuden olla rauhassa omassa kehossaan ilman, että joku ulkopuolinen voisi katsoa oikeudekseen tulla määrittelemään mikä oikein tai toivottavaa missäkin tilanteessa. On siis ok olla sinut itsensä ja elämänsä kanssa, vaikka se ei olisikaan täydellistä.

Onko tavoitteiden asettaminen sitten turhaa ja vain stressiä tuottavaa?

Ei todellakaan ole. Ja kuten jo aiemmin totesin, on paljon konteksteja, joissa tavoitteet ovat välttämättömiä. Monissa tilanteissa vain tavoitteiden kautta voi todentaa omaa onnistumistaan. Haaste tulee siinä vaiheessa, jos kuvitellaan, että tämä pätee elämän kaikkiin osa-alueisiin ja on ainoa oikea sekä toimiva tapa ”päästä eteenpäin”. Tässä yhteydessä sitaatit siksi, että ajatuksena eteenpäin meneminen herkästi kääntyy ajatukseksi, että tässä ja nyt ei ole hyvä vaan, että tästä pitää päästä pois, jotta voi saavuttaa jotakin hyvää. Jos ihminen ei voi hyvin, on jotakin syytä muuttaa. Sehän on selvä. Se mitä teet nyt, ei toimi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se ei olisi joskus toiminut ja että tässä hetkessä kaikki on pielessä.

Mikä voisi sitten olla hyvä tavoite haastavassa tilanteessa?

Työni ja valmennusten kautta olen huomannut, että keskittyminen hyvään lisää hyvää elämässä. Voisiko ratkaisu olla pysähtyminen juuri tähän hetkeen ja kartoittaminen, mitä hyvää minulla on ja pyrkiä lisäämään sitä hyvää? Tämäkin ajatus on vähän sama kuin laihduttamisen onnistumisen varmistamisessa. Fokus ei pitäisi olla siinä, mitä karsii pois vaan siinä, mitä lisää ja ottaa tilalle. Jos sinua sattuisi harmittamaan vaikka se, että syksyn tullen lenkkeily jää vähemmälle ja sohvalla makoilusta tulee lopultakin vain mälsä olo niin sen sijaan, että ruoskisit

itseäsi asialla, miettisit mistä syksyssä ja tässä elämäntilanteessa nautit. Jos nautit tuulesta, väreistä, pimeydestä, kynttilöistä tai mistä tahansa, niin lisäisit niitä elämääsi. Esimerkiksi kirjan lukeminen lasitetulla parvekkeella rauhallista musiikkia kuunnellen, voi olla suorastaan meditatiivinen kokemus. Ja ei, se ei ole lenkki, eikä sen tarvitsekaan olla. Se kuitenkin lisää hyvää oloa juuri sillä hetkellä ja samalla poistaa pahan olon lähteen. Win win, väittäisin minä. Yksinkertaisilla oivalluksilla eteenpäin.

Iloa ja valoa juuri sinun syksyysi <3