Mikä muutoksessa pelottaa?

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että tänään lauantaina istun kotona Kouvolassa sohvalla, väritän värityskirjaa, kirjoitan oman yritykseni nettisivuille blogia samoista aiheista, joista valmennan ja lisäksi olen aamun tehnyt töitä yrittäjäpuolisoni catering keikalla, olisin todennut ”No en todella, oletko hullu?!” Minä Itä-Helsingin tyttö, joka on tehnyt lujasti töitä päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on? Oma koti, ura ja paikka yrityksen johtoryhmässä ja ystävät sekä suku ja harrastukset lähellä.

Ja kuitenkin täällä minä olen. Muutaman kuukauden asunut uudessa paikassa ja opetellut hurjan määrän asioita uusiksi. Ja voi kuinka palkitsevaa se on ollut! Ja vaatinut sitä kuuluisaa resilienssiä. Onneksi mennyt elämä on opettanut, että asioilla on tapana järjestyä parhain päin, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Näillä opeilla on ollut helpohkoa mennä kohti uutta ja opetella asioita yksi kerrallaan. Hiljalleen moniin asioihin on jo muodostunut rutiinit ja siltä osin maailma on taas mallillaan.

Itse olen luoneeltani heittäytyjä ja avoin uudelle. Eihän se tokikaan poista sitä tosiasiaa, että muutos vaatii voimia ja sopeutumiskykyä. Mietin vain, että kuinka kuormittavaa muutos on sellaisille persoonille, jotka eivät siitä pidä. Eivät niinkuin yhtään.

Käytin tovin jos toisenkin netin syövereissä lueskellen erilaisia tutkimuksia muutoksiin ja niihin sopeutumiseen liittyen. Lähinnä organisaatiomuutosten ja muutosjohtamisen näkökulmasta. Monta hyvää mallia ja listaa huomioon otettavista asioista sieltä löytyikin. Sen jälkeen kaivelin omat valmennusmateriaalit esiin ja tarkastelin niitä tuorein silmin. Sillä ajatuksella, että pitäisikö minun jotenkin muuttaa omaa tulokulmaani aiheeseen tai syventää jotakin tiettyä osa-aluetta. Kriittinen itsensä ja omien tekemistensä tarkastelu on varsin tervettä ja kasvattavaa. Tällä kertaa päädyin kuitenkin tekemään vain pieniä visuaalisia muutoksia ja muutama dia vaihtoi paikkaa. Itse sisältö pysyi kuitenkin isossa kuvassa samana. Uskon edelleen siihen, että kaiken keskiössä on yksilö. Hänen kokemukset, tunteet ja perustarpeet. Mitä paremmin pystymme työelämässä nämä huomioimaan, sitä varmemmin olemme matkalla toivottuun lopputulokseen.

Ei pidä ajatella, että tämä jotenkin poistaisi strategian ja sen jalkauttamisen, projektikuvauksen ja aikataulut, organisaatiokaaviot ja vastuut, etenemissuunnitelmat ja budjetin. Ei todellakaan. Se mitä tämä tarkoittaa, on että hyväksymällä tietyt ihmisyyteen liittyvät tarpeet totena ja suunnittelemalla muutosten läpiviennit se näkökulma huomioiden, että isoin osa ihmisitä ei ´varsinaisesti innostu muutoksista, on päässyt jo pitkälle. Ja lähes maaliin saakka pääsee sillä, että siihen muutossuunnitelmaan lisätään läpiviennin kannalta välttämättömiä tilaisuuksia keskustelulle ja kuulluksi tulemiselle. Jos minulta valmentajana kysyttäisiin yrityksen organisaatiomuutoksen kynnyksellä, mitkä kaksi asiaa ovat ne tärkeimmät. Vastaisin epäröimättä inhimillisyys ja avoin vuorovaikutus. Näitä vaalimalla ei voi mennä kovinkaan pahasti pieleen.

Itse esihenkilönä ja johtajana olen tiimieni kanssa tehnyt lähes joka ikisen virheen, jota muutoksissa voi tehdä. Onneksi kaikkia virheitä ei ole tullut tehtyä yhden organisaation eikä yhden projektin kohdalla vaan eri tilanteissa on tullut kompasteltua erilaisiin asioihin. Jälkikäteen tunnen välillä jopa nolostumisen tunteita siitä, kuinka itsevarmasti olen asioita lähtenyt viemään eteenpäin ja intoa puhkuen puskenut muutokset läpi. Ja menihän ne läpi ja tavoitteet saavutettiin. Hieman sarkastisesti voisikin todeta, että kyllä silkalla innollakin pääsee aika pitkälle. Asioita olisi kuitenkin voinut tehdä toisin ja omalta osaltaan rakentaa kuuntelevampaa ja osallistavampaa yrityskulttuuria. Työntekijätyytyväisyys olisi varmasti ollut parempi, tai ainakin sen hetkinen työntekijäkokemus, jos olisin aktiivisemmin ottanut työntekijöitä mukaan muutoksiin jo ihan suunnitteluvaiheesta lähtien. Jokaisesta virheestä olen kuitenkin myös jotakin oppinut ja uskoisin olevani kokemuksen myötä varsin pätevä myös muille näitä oppeja jakamaan. Kovin mielelläni myös jakaisin, jotta oppimani asiat tulisivat hyötykäyttöön.

Yksi lempikuvistani on kuva keinusta. Alun perin se on tehty kaiketi kuvaamaan kaupungin organisaatiota ja eri osastojen kyvyttömyyttä kommunikoida toistensa kanssa. Pidin kuvat ja muokkasin tekstejä eli tämä on tehty copy with pride -periaatteella. Aina ei kannata kaikkea tehdä ihan alusta asti itse!