
Johdonmukainen Oy

Siviiliminä
Uskon yksinkertaisiin asioihin. Uskon esimerkiksi siihen, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Kovin harva meistä vain tietää, mistä tulemme aidosti onnellisiksi. Itse olen löytänyt onnen hyvistä ihmissuhteista, rakastavasta parisuhteesta, upeista lapsistani, liikunnasta sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoisesta suhteesta. Muutamia onnellisuuden elementtejä siis mainitakseni. Olen synnynnäisesti peruspositiivinen, mutta matkani ei siltikään ole ollut helppo. Siihen on sisältynyt pari työuupumusta, masennuksen ja paljon inhimillistä tragediaa. Silti olen onnellinen. Psykologiset perustarpeeni ovat tulleet tyydytetyiksi. Olen tullut nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja kohdatuksi. Olen kohdannut elämässäni rakastavia peilejä, joiden kautta kasvu on ollut mahdollista. Historiani on muovannut minusta sen ihmisen, joka olen tänä päivänä. Tästä matkastani saatuja oppeja ja oivalluksia hyödynnän kaikessa tekemäisessäni.
Työminä
Intohimona ihmiset ja ilmiöt
Suurimmat onnistumisen tunteeni koen silloin, kun monimutkaiselta tuntuva asia selkiytyy ja siihen löytyy ratkaisu. Viimeisimmän työpersoonallisuusanalyysin tulosten mukaan supervoimani onkin kysyä "Miten tämä tehdään käytännössä?" Tämä on kantava teema myös valmennuksissani.
Työurani olen aloittanut jo 16 vuotiaana paikallisessa sekatavarakaupassa Espoon Karakalliossa. Ja vuosihan oli 1990. Sieltä polkuni on kulkenut erilaisten kauppa- ja ravintolapalveluiden kautta turvallisuusalalle ja edelleen asiakaspalvelukokonaisuuksien kautta HR tehtäviin ja johtamiseen. Kovan työnteon lisäksi olen kartuttanut osaamistani kouluttautumalla työn ohessa monin eri tavoin. Olen siinä mielessä tavattoman onnekas, että olen saanut tehdä töitä monessa hienossa organisaatiossa ja oppia niissä jokaisessa erilaisia asioita. Olen tietyllä tavalla levoton sielu ja siksi olen ehtinyt paljon. Sytyn kaikesta uudesta, vaihtelusta. Tästä syystä konsultointi- ja valmennustyö yrittäjänä on itselleni ihanteellinen tapa työllistää itseni.
Kaikkea tekemistäni ohjaa kaksi asiaa; liiketoimintalähtöinen ajattelu ja jokaisen yksilön arvostus. Yleensä haasteisiin ja ongelmiin löytyy varsin yksinkertainen ratkaisu. Se on vain monesti hautautunut jonnekin näennäisesti monimutkaisten rakenteiden ja prosessien alle. Kaikki viisaus, kaikki mitä ratkaisun löytämiseen tarvitaan, on jo olemassa. Vastaus löytyy organisaation sisältä siellä työskenteleviltä ihmisiltä. Pitää vain osata kysyä oikeita kysymyksiä.
Olen työurani aikana saanut tehdä töitä monilla eri titteleillä; asiakaskokemuspäällikkö, contac center manager, HR asiantuntija, työsuojelupäällikkö, laatupäällikkö ja niin edelleen. Olen ollut myös yli seitsemän vuotta osa Veho Rent Oy Ab:n johtoryhmää. Olen saanut toimia esihenkilönä ja valmentajana sekä sparrailijana kymmenille ihmisille. Olen koko työurani ajan rekrytoinut organisaatioihin työntekijöitä. Olen saanut olla luomassa, kehittämässä ja ylläpitämässä lukuisia erilaisia laatujärjestelmiä ja prosesseja. Olen tehnyt asiakaskokemuksen kehittämisen projekteja ja valmentanut esihenkilöitä parempiin johtamisen käytäntöihin. Ja paljon muuta. Juuri tämän laajan kokemukseni kautta uskallan väittää, että pystyn auttamaan juuri sinua ongelmasi ratkaisemisessa. Sillä ei ole väliä onko kyseessä jokin yksittäinen täsmätehtävä vai laajempi kokonaisuus.
Vuosien työkokemuksella voin sanoa, että mikä tahansa tehtävän suorittaminen tai muutoksen johtaminen on mahdollista. Tehokkain tapa siihen on tunteella johtaminen ja työntekijöitä kuunnellen. Niin pehmeältä lähestymistavalta tuo kuulostaakin, pääsee sillä raudanlujiin lopputuloksiin.
Ideologia tekemiseni taustalla
Paljon puhutaan megatrendeistä, teorioista, mittareista, strategioista, työnantajamielikuvasta, resilienssistä ja niin paljosta muusta. Totta on, että maailma ja etenkin yritysmaailma on jatkuvassa muutoksessa. Johtamisen teoriat vaihtuvat melko tiuhaan ja uusia ilmiöitä syntyy. Johtamisen painopisteet vaihtelevat prosesseihin keskittyvistä yrityskulttuureihin ja edelleen organisaatioajattelusta itseohjautuviin tiimeihin. Kaikessa tässä yksi kuitenkin pysyy hyvin muuttumattomana. Ihminen itse. Ja ihmisen perustarpeet. Itse pidän Maslowin tarvehierarkia -teoriaa varsin kelvollisena ja paikkaansa pitävänä. Fysiologisten tarpeiden jälkeen ihmisen toimintaa ohjaa vahvasti psykologiset tarpeet. Jokainen meistä kokee tarvetta tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Jokainen meistä kokee tarvetta kuulua osaksi jotakin, yhtä lailla kuin kokee tarvetta kasvaa ja kehittyä. Silloin kun organisaation johtaminen perustuu tämän ymmärtämiseen, on tulosten saavuttaminen mahdollista. Tai sanoisinko raflaavasti jopa, että on lähes mahdotonta olla saavuttamatta tuloksia. Valmennukseni perustuvat juuri tähän ihmisen omaan haluun kasvaa, kehittyä, tulla kuulluksi ja kuulua ryhmään. Työskentelytapani on ratkaisukeskeinen ja sillä osa-alueella teen myös yksilövalmennusta niin yksityisille asiakkaille kuin yrityksillekin.